Mökin eteisen remontti

Korona-virus hieman viivästytti Fruar-kaksikon projektin aloitusta tänä keväänä. Pääsimme kuitenkin aloittamaan kesäkuussa – ohjeistuksia noudattaen.

Tällä kertaa haaveena oli valoisa eteinen. Tavoitteena oli saada siitä myös väreiltään harmoninen ja muiden tilojen kanssa saman värinen. Eteinen on pieni ja tummanruskea väri lattiassa sekä yhdessä seinässä, teki siitä entistä pienemmän tuntuisen. Ajattelimme myös että vaaleampi väri seinissä toisi pieneen eteiseen kaivattua valoisuutta.

Stugan rakennusvaiheesta meille jäi muutama laminaattipaketti ja laminaatin alle asennettava Tuplex solumuovirulla. Laminaatin väri oli juuri oikea myös eteiseen. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet, joten laskimme eteisen lattian pinta-alan tarkasti ja lähdimme hakemaan lisää samaa laminaattia sekä muita tarvikkeita.

Karjaan K-Raudasta haimme lisää lattialaminaattia ja Karjaan RTV:ltä löysimme laminaatin sävyiset jalkalistat.

Tekniseltä neuvonantajalta kysyimme vielä ennen aloitusta viimeiset vinkit. Tämän jälkeen teimme projektisuunnitelman: seinien maalaus, lattialaminaatin asennus ja viimeistelytyöt. Ja sitten töihin.

Seinien maalaus

Projektissa lähdimme liikkeelle tarvittavista suojaustoimenpiteistä. Sen jälkeen levitimme Otex-pohjamaalin tummalle seinälle odottamaan kuivumista ennen varsinaista maalausta.

Otex on valkoinen ja ”tahmainen” maali, johon päälle maalaus tarttuu paremmin. Tämä oli tärkeää, koska maalattava seinä oli kiiltävä ja liukaspintainen.

Pohjamaalin kuivumisen aikana imuroimme ja pyyhimme muut seinät, irrotimme naulakot, jalkalistat ja kaikki muutkin irtotavarat, kittasimme epätasaisuudet ja seuraavana päivänä hioimme kitatut kohdat tasaisiksi. Sitten pääsimme maalaamaan eteisen kaikki seinät.

Laminaatin asennus

Puhdistimme lalttian ja irrotimme vanhat jalkalistat.

Laminaatin asennus alkakoon – Fruar-kaksikolla ensimmäinen laminaatin asennus ilman teknistä tukiryhmää – vähän jännitti!

Nykyajan laminaatit ovat onneksi helposti asennettavia. Tarvitset vain mitan, kynän ja laminaattileikkurin.

Laminaatin asennuksesta meillä oli onneksi jo kokemusta ja tärkeimmät opit tuoreessa muistissa kammarin hiirien häätöprojektista.  Isoin jännitys oli eteisen seinien suoruus kohta 100 vuotta vanhassa talossa. Ensimmäinen laminaattirivi on saatava seinään nähden suoraan, ettei mahdollinen poikkeama kumuloidu työn edetessä. Seinän ja laminaatin väliin on hyvä jättää noin 5 mm rako.

Asennuksessa aloitetaan uusi rivi aina edellisen lankun ylijääneellä palalla. Näin varmistamme, ettei saumat tule aina samaan kohtaan.

Kynnykset ja jalkalistat

Laminaatin asennus sujui nopeasti. Olimme iloisia, kun arvelimme projektin olevan pientä näperrystä vaille valmis… Noh, vähänpä tiesimme. Lattian jalkalistojen ja kynnysten viimeistelyyn kului lopulta 8 tuntia – joopa, siis yksi kokonainen työpäivä! Eniten aikaa meni kynnysten kohdalla. Ne olivat meille pienoinen haaste, mutta sinnikkäästi vaihtoehtoja pohtien saimme niistä mielestämme ihan hyvännäköiset.

Meillä on pilkuntarkat luonteet ja halusimme huolehtia viimeistelyt hyvin, vaikka projektimme ei messuille olekaan menossa – jos projektiin ryhtyy se pitää hoitaa huolellisesti loppuun saakka.

Päädyimme peittämään pienet raot liimattavalla kynnyslistalla. Nämä listat löysimme sattumalta Karjaan K-Raudasta – sävykin oli oikein sopiva.

Ja niistä jalkalistoista. Emme tiedä miten ammattimaiset remontoijat hoitavat listat jiiriin – me olemme kehittäneet oman pettämättömän konstin – me piirrämme ne paperille ja sirkkelöimme listat yksi kerrallaan ennen asennusta. Tässä kohtaa olimme jälleen iloisia siitä, että tuli hankittua Makitan sirkkeli. Sillä homma hoituu todella mallikkaasti ja monet ”suirut” saimme hienosti sillä tehtyä.

Jiirit onnistuvat hyvällä suunnittelulla ja naisten ”blondi-logiikalla”.

Melkein valmista

Lopuksi kiinnitimme naulakot ja rullaverhon, jonka hankimme Espoon Ikeasta. Matot ehdimme pestä odotellessamme maalin kuivumista, joten saimme hyvälle tuoksuvat puhtaat matot paikoilleen.

Karjaan Jysk’istä aiemmin ostettua naulakkoa tuunattiin asentamalla siihen poikkipuu henkareita varten. Kätevää!
Eteisen vanha ikkuna siistittiin ja pestiin sekä asennettiin uusi rullaverho.

Remontti-Roope apuna

Tämänkin projektin aikana apunamme hääräsi myös Remontti-Roope – tyylilleen uskollisena. Hänestä oli välillä apua ja välillä ei – Remontti-Roope kuljetteli tavaroita välille meille ja välillä omaksi ilokseen, tai meitä härnätäksemme.

Remontti-Roope siivouspuuhissa.
Mitä tästä projektista opimme?

Ainakin sellainen asia, että projekteissa kannattaa pysähtyä miettimään eri vaihtoehtoja, miten joitakin vaiheita tai viimeistelyjä voisi tehdä vaihtoehtoisilla tavoilla. Kannattaa myös uteliaana tutkia rautakaupan tarviketarjontaa. Remonttiin on myös tarjolla hyviä neuvoja.  Esimerkiksi meille uusi tuttavuus oli liimattavat kynnyslistat viimeistelyyn ruuvattavien listojen sijaan.

Liimattavat kynnyslistat sahattiin meille valmiiksi mittojen mukaan jo Karjaan K-Raudassa. Hyvää palvelua, kiitos!

Toinen opetus liittyy tämän projektin osalta turvallisuuteen. Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota turvalliseen työskentelyyn, kuten jalkineisiin.  Remontointi vaatii ylös-alas kipuamista, sirkkelillä juoksemista ja muutakin jumppaa.  Nilkan venähtämisestä selvittiin säikähdyksellä ja remontti saatiin vietyä loppuun.  Tässä kohtaa tyhmyydestä sakotettiin huolella – turvakengät eivät auta, jos ne ovat kaapissa eikä jalassa!

Crocs’it eivät ole hyviä työjalkineita! Onneksi Fruar-kaksikosta löytyy myös terveydenhuoltoalan osaamista.

Olipa taas hyvä mieli kun yksi projekti on saatu tehtyä. Seuraavaksi katseet on käännetty huussin eteen, mihin haluamme tasaisemman kulkureitin… mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Haaveista tuli taas totta. Kannattaa aina mennä haaveita kohti. Skål!

Fruar avasi vuoden 2019 makuuhuoneen remontilla

Aloituskuva
Tulipahan mukava ja viihtyisä makuuhuone!

Fruarna eivät millään malttaneet odottaa kesää ja kesätalon projekteja. Pitkään oli ollut listoillamme uudistaa Nurmijärven maalaiskunnan kaupunkiasunnolla makuuhuonetta, josta tulikin sitten vuoden ensimmäinen remonttikohde.

1_Rasmus
Kiitokset Nurmijärven Värisilmän Rasmukselle

Eräänä tammikuisena lauantai-aamuna Fruar-kaksikko lähti tarkoin harkitun ostoslistan kanssa liikkelle. Piti ostaa tapetointivälineet, maalit ja muuta tilpehööriä. Kärsivällisesti Nurmijärven Värisilmän Rasmus neuvoi rouvia, jotka tehokkaana sinkoilivat hyllyjen välistä toiseen  – oli kiire päästä remontin alkuun.

2_Tapetin irroitus
Vuosikymmeniin mahtuu monenmoista tapettikerrosta

3_Tapetin irroitus2
Poistettavaa riitti – kärsivällisyyttä!

Olemme kuulleet, että vanha tapetti tulee irroittaa liottamalla. Tapetin irrotusta emme ole aiemmin tehneet, ainoastaan tapetoineet maalatulle seinälle. Meillä hommaan valikoituivat pihviveitset. Jokainen taaplaa tyylillään – pääasiahan on se että lopputulos on onnistunut.

4_Pohjan tasoitus ja kittaus
Tapetin poiston jälkeen seinän huolellinen kittaus, hionta ja puhdistus on tärkeää

Vanhojen tapettien poiston jälkeen rouvat olivat innosta pinkeänä laittamassa jo uutta tapettia seinälle.  Tekninen Neuvonantaja tuli muistuttamaan, että hyvä lopputulos vaatii puhtaan ja tasaisen seinän. Niinpä Fruar kiltisti kittasi saumat ja kolot. Siihen päälle hionta kunnes seinä tuntui kauttaaltaan tasaiselta. Jälkeenpäin oli helppo olla tästä samaa mieltä.

5_Liisteröinti
Liisteritela ja kaukalo helpottavat liisterin levitystä seinälle

Tätä projektia ennen emme olleet kiinnittäneet huomiota, että liisterin levitykseen on olemassa oma erityinen liisteritela. Siinä on pidempi karva ja liisteri pysyy telassa hyvin ja levittyy seinälle helposti. Liisteriä ei kannata tapetoinnissa säästellä ja se tulee aina levittää tasaisesti puolikkaan vuodan verran eteenpäin.

Makuuhuoneen tapetti valittiin yhdessä sisustussuunnittelija Tiia Turkin kanssa Värisilmä Showroom Petikossa. Kuviotapetti oli tietoinen valinta, koska halusimme opetella miten kuviot kohdistetaan.

6_Vasen seinä tapetoitu
Kuviotapetin kohdennusta mietittiin huolellisesti

Tapetin kiinnityksessä kohdistimme ensin kuvion ja sitten leikkasimme ylimääräisen tapetin joko ylhäältä tai alhaalta pois. Siitä syystä tapettia kuluikin yllättävän paljon. Tapetoinnin valmistuttua jäimme pohtimaan miksi tapetin kääntöpuolella oli pieniä saksen kuvia …? Vinkki kaikille tapettihommiin ryhtyville: Kannattaa kurkistaa kuviotapetin toiselle puolelle – saattaisi olla kuvioiden kohdentaminen helpompaa ja tapettiakin ehkä kuluisi vähemmän…

8_Päätyseinän koolingit
Tekninen Neuvonantaja huolehti päätyseinän koolauksesta

Päätyseinään halusimme mäntypanelin, jossa samaa harmaansävyä kuin tapetissa.  Homma lähti liikkeelle koolauslautojen kiinnityksellä seinään. Koolauslautojen ja alimmäisen panelin alle jätimme noin 5 – 8 mm liikkumavaran, joka jää lattialistan taakse piiloon.

9_Paneelin asennus aloitus
Päätyseinän panelointi aloitettiin alhaalta ylöspäin

10_Paneelin ponttaus
Panelit kannattaa pontata huolellisesti ettei jää rakoja

12_Naulapyssyllä kätevästi
Viimeistelynaulaimella paneleiden kiinnitys kävi todella nopeasti

13_Viimeinen lauta haaste
Viimeinen paneli jouduttiin halkaisemaan sirkkelilllä

14_Viimeistely ja muurin maalaus
Muurin maalasimme tapettiin sävytetyllä muurimaalilla

Kulma-, katto- ja lattialistat antavat viimestellyn ja tasokkaan lopputuloksen. Viimeistelytyö on mukavin vaihe  – kuin piste iin päälle.

 

15_Ikkunalistat paikoilleen
Ikkunalistat jiirissä tuo ryhdikkyyttä kokonaisilmeeseen

16_Verhot ja vetonupit
Pehmeyttä verhoilla ja kaappeihin uudet vetimet Ikeasta

Fruar-kaksikon mieluisin vaihe on sisustus, jota pohditaan rauhassa – sen kanssa ei pidä hosua. Tämän olemme oppineet oikeilta sisustusalan ammattilaisilta.

17_Rakennustarkastajan uni
Remontin uuvuttama Rakennustarkastaja Remontti-Roopekin viihtyy uudessa makuuhuoneessa

18_Skål hyvä me
Tämä projekti saatettu nyt kunnialla loppuun. Skål!

 

 

Vierasmaja sai nimekseen Stuga

Stuga_vierasmaja_rimat_sivulta

Fruar kaksikon kesäprojektit alkavat olla taputeltu tältä erää – tosin lokakuun puolen välin lämpöaalto yllätti meidät totaalisesti. Vierasmökin rakennusprojekti huipentui kun  terassi sai suunnitelman mukaisesti rimoituksen ja ulkoapäin vierasmaja oli nyt valmis. Ja näin pikkuinen vierasmökki sai nimekseen Stuga. 

Pääsimme siis sisähommiin. Vaikka Stuga ei tilana ole suuren suuri, niin oli ihan oma haasteensa miettiä mitä kaikkea vierasmajassa pitäisi olla, että siitä tulisi toimiva.

Ilmanvaihtoventtiili ja kaappi

Ensimmäiseksi kuitenkin tekninen neuvonantaja pisti Fruar kaksikon asentamaan  vierasmajan päätyseinään ilmanvaihtoventtiilin – joka harmillisesti viivästi sisustamisen aloittamista. Ilmeisen tarpeellinen härpäke ilman vaihtumisen ja kosteuden poiston näkökulmasta.

Ilmanvaihtoventtiilin alle paraatipaikalle Fruar asensi edesmenneen ystävän entisoimän kaapin. Vihdoin kaunis kaappi löysi paikan, missä voi muistella hyvää ystävää ja ihailla kaunista kaappia.

Stugan värimaailmassa päätimme pidättäytyä mahdollisimman lähellä luonnon värejä – maalla kun ollaan. Ajatuksena oli että koivupuun syyt ja luonne jäisi näkyviin, jolloin peittävä maali lattiaan tai seiniin ei tullut kysymykseen.

Työjärjestyksen mukaisesti vierasmökin puupinnat homesuojattiin  myös sisältä. Sen jälkeen mökin seinät maalattiin valkoiseen taittavalla kuultomaalilla. Maalikaupassa valikoimme tarkkaan kuultomaalin, joka on valoisa ja jättäisi riittävästi puun syitä näkyviin.

Seinien jälkeen siirryimme lattimateriaalin valintaan, jossa halusimme toistaa samaa puuteemaa. Päädyimme laminaattiin ja sävyltään tummempaan väriin. Näin ei kaikki pienet luonnon roskat pistä ensimmäisenä silmään.

stuga_harmaa_laminaatti

Laminaatin alle laitettiin Tuplex aluskate, jonka uskomme toimivan riittävänä kosteussuojana ja se tasoittanee pienet epätasaisuudet ja siten antaa paremman asennusalustan. Sen jälkeen laminaatti oli helppo ja nopea asentaa jopa ensikertalaisille. Noh, kunhan vaan muistaa että lukkopontti napsahtaa paikalleen, eikä levyjen väliin jää yhtään rakoa. Ja toiseksi tulee muistaa, että kaikki palat käytetään siinä järjestyksessä kuin niitä joudutaan katkaisemaan. Jopa kaikki nysät tulee käyttää. Tätä kohtaa tekninen neuvonantaja vahti kuin haukka vieressä – eikä varmaan syyttä. Ai niin, yksi tärkeä työkalu on tarpeen ja se on laminaattileikkuri.

Lattia-asennuksen jälkeen naputeltiin lattialistat paikoilleen. Siinä kohtaa on muuten jiirisahasta paljon iloa – joskin rimaa kannattaa varata hieman enemmän kuin tarpeen. Tekeville sattuu mittavirheitä – ainakin meille ;o)

stuga_naulakko

Verhoiksi valittiin kevyet, mutta riittävän peittävät kankaat – näin unet ei häiriinny valoisanakaan kesäyönä. Jokaisessa vierasmajassa pitää myös olla paikka mihin ripustaa vaatteita ja sen alle kassille ja kengille tila.

kylmäboxi

 

Tominnallisuutta on myös se, että kaikki viihtyvät. On kyse sitten hiusten kuivaamisesta tai kylmistä juomista. Peili on ehdottaman tärkeä ja jääkaapin sijaan käteväksi juomien viilennystilaksi osoittautui 220/12V virroilla toimiva kylmäboxi.

Ilmanvaihtoventtiili_kaappi_valot

Yöpöydiksi kunnostimme 100+ vuotta vanhat liimauksista irronneet puutuolit, jotka vielä viimeisteltiin petsilakalla. Ihanaa kun nekin saatiin esille. Näin pieneen tilaan päätime sijoitaa sängyt erilleen, koska se antaa enemmän tilaa. Koenukkumisen jäkeen tyytyväisenä Fruan totesi että sänkyjen ja vuodevaatteiden laadusta ei kannata tinkiä, vaikka kyseessä onkin ulkorakennus, joka ei ole ympärivuotisessä käytössä.

vierasmajan_laminaattilattia_skumppajaremppa

Perinteisesti ja teemamme mukaisesti rempan jälkeen tulee aina skumppaa.  Olipa mukava ja opettavainen projekti. Tästä oli iloa meille ja ystäville tuleviksi kesiksi.

Skål!

remonttiroope
Virallinen rakennustarkastaja Remontti-Roope keskittyi tässä projetissa Stugan terassilla makoiluun. Toinen silmä piti pitää auki naapurin kissan tarkkailuun.

Vierasmaja tuo lisää nukkumapaikkoja mökille

Tänä kesänä ohjelmassa oli vierasmökin rakentaminen. VIP lounge -projekti siirtyi jälleen tuonnemmaksi tämän ulkorakennusprojektin tietä, mutta ei se suinkaan kokonaan pudonnut pois projektilistalta. Palaamme tähän kun sen aika tulee.

Vierasmajan suhteen Fruar päätyi valmiisen ratkaisuun, eli koottavaan versioon. Pieniä mökkejä ja vierasmajoja löytyi monelta verkkosivulta. Fruar valitsi lopulta mökin www.taloon.com sivustolta.

Lähtökohtana oli 9m2 vierasmökki, joka tarjoaisi tarpeeksi tilaa kahdelle henkilölle nukkua ja olla niin ettei ole jatkuvasti törmäyskurssilla. Vierasmajoja oli tarjolla vaikka minkälaisia Fruar päätyi lopulta Mökki Luoman Lillevilla 265-1 9m2 https://bit.ly/2LSLt9z 

Nettisivu mainosti monen sadan euron alennusta, mikäli mökin tilasi ennen tiettyä päivämäärää. Vierasmaja hinnaksi mainostettiin n. 1585 € ja se siitä myös maksettiin. Palaamme tähän lopussa, sillä rahaa kului loppujen lopuksi huomattavasti enemmän.

Mökillä oli 2-4 viikkon toimitusaika. Varauduimme 4-5 viikkoon, mutta iloksemme paketti saapui parin viikon sisään hyvin pakattuna, eikä se vienyt turhaa tilaa pihalla. Siis etuajassa. Näinkin voi käydä.

vierasmökki_saapui_kompaktissa_paketissa
Mökki saapui hyvin pakattuna, n 3 x 1.5m, eikä vienyt turhaa tilaa pihalla.

Piharakennuksen pohjatyöt tehtävä kunnolla

Fruar oli jo malttamattomana tapansa mukaan repimässä pakettia auki heti sen saavuttua. Tässä auttoi myös apumies Remontti-Roope! Mutta tekninen neuvonantaja vihelsi pelin poikki. STOP! Ai niin, ensin pitää päättää mihin kohtaa tonttia vierasmaja pystytetään. Ja sitten piti suunnitella mökin perustus, sekä hankkia tarvittavat materiaalit ja luvat. Tämä projekti ei siis hoidukaan ihan heittämällä. Tässä kohtaa Fruar luovutti ihan suosiolla projektijohdon enemmän asiasta ymmärtävälle taholle ja otti vastaan toimeksiantoja, jotta homma etenisi. Yhtenä ensimmäisistä toimeksiannoistamme oli selvittää tarvitseeko vierasmaja rakennuslupaa. Oman kunnan sivujen kautta selvisi, ettei tarvitse, koska on vain 9 m2.

Vierasmökin paikaksi valikoitui hieman viettävä pihamaa. Naapurin ystävällinen mies kävi kippaamassa pari kuutiota soraa valitulle paikalle ja levitti kauhalla soran hieman yli 9m2 alueelle. Sen jälkeen hankittiin siporex harkot, säätöanturat ja alushirret, jotka eivät kuuluneet toimitukseen. Emme halunneet vierasmökkiä suoraan maata vasten.

Siitä päästiinkin ristimitan tärkeyteen. Fruar ei kyllä tätäkään olisi ilman neuvoa tajunnut. Ihan harppomalla vaan laskettiin metrit, kunnes työnjohto pisti taas pelin poikki. Ristimitan tarkistaminen olikin tarkkaa hommaa ja yksi tärkeimmistä asioita, jotta mökki varmasti saadaan suoraan. Kun runkopuut oli asennettu paikalleen, varmistettiin että ristimitta täsmää joka kulmasta katsottuna.

virallinen_rakennustarkastaja_tarkistaa_ristimitan
Remontti-Roope, virallinen rakennustarkastaja, pyöri tontilla ja tarkisti jokaisen työvaiheen.

Vihdoin Fruar pääsi purkamaan pakettia, joka oli todella tiiviisti ja hyvin pakattu. Lajittelimme kaikki hirret ja muut osat siten, että kasaaminen menisi mahdollisimman sujuvasti. Ja hienosti kaikki lähti liikkeelle.

Säätöjalkoja asennettiin 3 kpl keskikohtaan – eteen, keskelle ja taakse. Mikäli mökki painuu, voi säätöjalkojen avulla tarvittaessa säätää mahdollista painaumaa. Kätevää! Fruar sai opastusta ja sen jälkeen päästiin mukaan kasaamaan vierasmajaa. Hirret olivat sen verran kevyitä, että naisihminen kantaa hirren helposti paikalleen. Pieni napautus mukana tulevalla palikalla, että hirsien väliin ei jää rakoa ja näin mökki alkoi nousta. Hirsien keveydestä muutimme tosin mielipidettä kun niitä oli tovin kanniskellut, eli kyllä tarmokkaiden rouvien tahti hiipui selvästi projektin edetessä.

vierasmökin_perustuksessa_käytettiin_sääntöanturaa
Säätöanturoilla voi tarvittaessa säätää mahdollista painaumaa myöhemmin.

Vierasmajan kasaaminen menee yllättävän sujuvasti

Ovet ja ikkunat ”loksahtivat”  hyvin paikoilleen. Vähän suurempaa lihasvoimaa tarvittiin suurempien komponenttien nostoon paikoilleen, mutta pääsääntöisesti Fruar pärjäsi tässä(kin) hommassa mahtavasti. Eniten jännitti pysyvätkö ovien ja ikkunan lasit ehjinä. Onneksi mitään haaveria ei saattanut.

vierasmajan_ovet_ja_ikkunat_solahtivat_hyvin_rakenteeseen
Mökin pariovet ja ikkuna solahtivat helposti paikoilleen, kuten kaikki muutkin mökin hirret. Tästä iso peukku valmistajalle.

Kattohirretkin menivät ongelmitta paikoilleen, eikä minkäänlaista säätöä tarvinnut tehdä. Tätä vaihetta ennen oli myös lattialaudat naulattu kiinni, joten homma hoitui ihan ”emännän jatkeella” sisäpuolella työskennellessämme.

vierasmajan_kattohirret_oli_helppo_nostaa_paikoilleen
Kattohirsien paikoilleen laitto kävi kätevästi. Tästä päästiin sitten kattolautojen naulaamiseen.

Katon laudoitus oli työlästä ja aikaa vievää – samoin kuin lattialautojen naulaus. Fruar ei ole vielä investoinut naulapyssyyn, joka olisi ollut ihan oleellinen työkalu tässä projektissa. Kauppalistalle heti! Älkää vain säästäkö tässä kohtaa.

katto_orret_vierasmajaan_menivät_helposti_paikoilleen
Katon laudoituksessa oli mennä hermo moneen kertaan ilman naulapyssyä. Onneksi markilla oli avulias neuvonantaja, joka heltyi auttamaan pyydettäessä ❤

Mökkiin asennettu huopakate ei sisältynyt toimitukseen. Me emme laittaneet alle mitään aluskatetta. Tässä tuntuu olevan monta koulukuntaa netissä käydyn keskustelun perusteella.  Fruar kuuluu siihen joka jätti sen laittamatta. Tekninen neuvonantaja oli samoilla linjoilla.  Myöhemmin vierasmajaan asennetaan peltikatto.

huopakatto_ei_sisältynyt_vierasmajan_toimitukseen
Huopakate ei sisältynyt tämän mökin toimitukseen. Myöhemmin asennamme mökkiin peltikaton.

Hyvä ruoka, parempi mieli!

Tässä vaiheessa vietimme harjakaisia ja halstrasimme sen kunniaksi kalaa kesäkeittiössä. Parilalla valmistimme eiliset keitetyt perunat ja kylkeen teimme maukkaan salaatin. Fruar on sitä mieltä, että aina on syytä juhlia hyvällä ruualla – ja nyt siihen oli erityinen syy. Olihan yksi projekti jo saatu viimeistelyä vaille valmiiksi. Fruar oli tähänastisesta panoksestaan todella ylpeä.

vierasmökin_harjakaisia_vietettiin_kesäkeittiössä
Harjakaisia vietettiin hyvän ruoan merkeissä ja tietysti olimme ansainneet myös lasillisen kuohuvaa sen kunniaksi.

Puuosien suojaus homeenestolla on tärkeää

Vierasmaja kaipasi vielä terassia ja kaiteita. Tämän osan projektista ulkoistimme kokonaan tekniselle neuvonantajallemme. Tämänkertaisessa projektissa oli sen verran oppimista, että sen suhteen tämän kesän oppimiskiintiö on täynnä.

Sillä aikaa kun terassi valmistui, Fruar suojasi homeenestolla tuoreet puuosat. Ohjeessa painotettiin että tämä toimenpide tulee tehdä mahdollisimman pian kasauksen jälkeen. Tässä käytimme Tikkurilan Vinha puunsuojaa, joka oli helppo ja nopea sutia.

vierasmajan_tuoreen_puun_suojaus_on_tärkeää
Tuore puu tulee suojata mahdollisimman pian ja sen teimme samaan aikaan kun terassi valmistui.

Toimituksen mukana tulleet räystäslaudat maalasimme etukäteen ja niiden kiinnitykseen huusimme avuksi teknisen neuvonantajan. Fruar otti tässä lähinnä lautatytön roolin. Mökin ulkopintaan Fruar valitsi perinteisen punamultamaalin, koska pihan muut ulkorakennukset ovat myös punaiset.

Ja Remontti-Roope löysi terassilta taas uuden oivan kyttäyspaikan. Toki terassin kaiteisiin käytimme punamullan väristä maalia, eikä punamultaa.

remontti_roopella_uusi_oiva_kyttäyspaikka
Remontti-Roope löysi terassilta heti oivan kyttäyspaikan. Vielä puuttuu kaiteista rimat.

Mitä tästä opimme?

Paljon. Ensiksikin Fruar kaksikon kropat olivat tämän projektin jälkeen kuin jyrän alle jääneet. Hirsien kantamista, kyykkäämistä, naulaamista (enemmän kuin tarpeeksi), maalaamista, nousua portaille ja takaisin… Ihan varmasti päihittää monta punttisalitreeniä. Mutta se oli sen väärtti. Ja iso käsi kuuluu myös tekniselle neuvonantajalle, sillä Fruar on taas monta asiaa viisaampi ja lihasvoimaa oli saatavilla aina tarvittaessa.

Alla lista asioista, jotka haluamme jakaa niille, jotka tämäntyyppistä projektia harkitsevat. Turhaa kaikkien on samoja oppirahoja maksaa.

  • JOS TEILLÄ EI OLE, NIIN HANKKIKAA NAULAPYSSY!
  • Muista laskea kustannusarvioon perustukseen liittyvät materiaalit ja työt – riippuen siitä miten halutaan perustus tehdä. Meidän tapauksessa rahaa paloi n. 400 euroa
  • Kattohuopa ei kuulunut tämän mökin toimitukseen, siihen meni n. 300 €
  • Terassilaudat maksoivat n. 150 €
  • Homeenesto- ja punamultamaali olivat yhteensä vähän yli 100 €
  • Ohjeita kannattaa noudattaa
  • Laudoista saattaa olla oksanreikiä. Meille sattui vain yksi sellainen seinään, joka piti tukkia.
  • Perustus ja ristimitta on tärkein asia saada kohdilleen ennen kasaamisen aloittamista.
  • Kaksi osaavaa henkilöä tekee tämän projektin ehkä viikonlopussa, mikäli paikka on valmiiksi katsottu ja materiaalit valmiiksi hankittuna. Fruar-mallilla kannatta laskea hommaan noin viikko.

Palataan vielä hintaan. Ylimääräsiä kuluja (ennen sisustusta) meidän tapauksessa kertyi n 1000 €, eli mökille tuli hintaa yhteensä n 2600 €.

Mutta siinä se nyt on! Ihana pieni punainen vierasmökki, joka kaipaa €nää sisustamista ja terassin rimoitusta. Siinä Fruar on jälleen aivan omalla mukavuusalueellaan. Ja se onkin sitten ihan oman blogin arvoinen juttu.

Skål ja ihania rakennusprojekteja kaikille sielunsiskoille ja -veljille!

remontti_roope_huilaa_välillä
Rakennustarkastaja joutui välillä päiväunille. Sen verran kovaa hommaa se oli.

 

Fruar noitui kesän päättymistä

Niinhän se aina on, että kesän jälkeen tulee syksy. Onneksi syksyn ja talven varrella on mukavia tapahtumia, joissa Fruar voi fiilistellä menneen kesän skumppa & remppa aikaansaannoksia yhdessä teknisen neuvonantajan, rakennustarkastaja Remontti-Roopen ja mökkivieraiden kera – skumppaa ja hyvää ruokaa unohtamatta.

Fruar_Halloween
Halloween witches…eiku Bitches… eiku Fruar

Oscar Wilden sanoja jälleen vapaasti lainaten ”On mielikuvituksen puutetta, ellei löydä syytä nauttia skumppaa”. Meille Halloween on traditionaalisesti aina antanut hyvän syyn skumpan nauttimiselle ja mahtavat puitteet olla lapsenmielinen. Perinteisiin kuuluu myös teeman mukainen pukeutuminen.

Halloween_yhteiskuva
Halloween on tutustuttanut meidät kulman lapsosiin heidän tullessaan ’Karkki vai Kepponen’ visiitille. Ihmettelevät joka vuosi meidän asuja – he eikä mekään tiedetä miltä normaali-oloissa näytämme, tuskin tunnistaisimme tosiamme.

Näin syksyn koleudessa osaa arvostaa kesän isoimman hankkeen lämpövuoratun mökkihuussin lämpöä ja toimivuutta. Ei harmita yhtään hipsiä pimeässä aikaiselle aamupissille kun led-valot ja tuoksukynttilä toivottavat tervetulleeksi – eikä peppukaan jäädy. Käsipesunkin voi suorittaa sisätiloissa.

Mökkihuussi_sisäkuva
Mökkihuussin mukavuuksia. Led-valot ja tuoksukynttilä toivottavat tervetulleeksi – eikä peppukaan jäädy. Käsipesunkin voi suorittaa sisätiloissa.

Tulihan tuossa mökkihuussin rakentamisen yhteydessä ulkorakennuskin samalla maalattua ja otsalaudat kiinnitettyä – domino efektinä – saadaksemme yhtenäisen ilmeen pihapiirin ulkorakennuksille.

Ulkorakennus_tuunattuna
Jorma Uotisen sanoin – ”ei huono!”

Vaikka Fruar noitui kesän ja tämän kauden remppailujen päättymistä, ei se onneksi tarkoita mökkikauden päättymistä. Uuden lämpimän ulkohuussin myötä kausi jatkuu ja olemme löytäneet mökki-hyggeilyn. Ihanaa polttaa puita takassa, viritellä erilaisia valaistuksia ja nauttia skumppaa kynttilän valossa – olla vaan ihan kaikessa rauhassa ja fiilistellä aikaansaannoksia.

Joulua-odotellessa

Fruar toivottaa kaikille hyvää Joulun odotusta!

Skål!