Hiirien häätö mökiltä

img_3722

Voi mikä uskomaton tapahtumaketju! Virallisen rakennustarkastaja Remontti-Roopen 12 kg:n ruokasäkkiä säilytettiin eteisen varastotilassa. Joulun tienoilla huomasimme, että säkistä oli yllättäen hävinnyt n. 2-3 kg nappuloita. Ihmettelimme mihin ne olivat joutuneet, kunnes sitten havaitsimme pienen nappulan kokoisen reiän pussin kyljessä. Ymmärsimme heti että hiiret olivat olleet asialla, koska hävinneitä nappuloita ei löytynyt mistään. Tyhjensimme loput nappulat kannelliseen metalliastiaan ulkovarastoon – ja unohdimme sitten koko asian.

Kunnes eräänä lämpimänä ja aurinkoisena toukokuun viikonloppuna totesimme, että mökin kammarissa haisi kuin ponitallissa. Tai oikeastaan paljon pahemmalle! Paikallistimme tuon pistävän hajun kammarin yhteen nurkkaan. Silloin muistimme hävinneet koiran nappulat ja arvelimme että jossain lattian alla ne ovat – tai olivat ainakin olleet.

img_1410
Täytyy kyllä ihmetellä  ja arvostaa sitä työtä ja vaivaa mitä nämä hiirulaiset olivat saaneet aikaan kantaessaan nappuloita yksi kerrallaan  biletyspaikalle kammarin nurkkaan välipohjaan.

Fruar kaksikko oli järkyttynyt tilanteesta (ja hajusta!). Mitä tästä vielä seuraisikaan…? No, toimeenhan sitä piti vain tarttua ja pieni konsultaatio teknisen neuvonantajan kanssa oli nyt paikallaan. Sitten tehtiin toimintasuunnitelma. Mutta eipä mitään – positiivisesti ajateltuna tämä antoi mahdollisuuden päästä eroon kammarin muovimatosta samalla kun joka tapauksessa oli pakko selvittää minkälaisia hiiripippaloita lattian alla välipohjassa onkaan pidetty.

Eikun hiirijahtiin! Jännityksellä lähdimme siis ensin irroittamaan n. 30 v sitten asennettua muovimattoa, jonka alta paljastui lastulevy.

img_3719
Lastulevyn alta löytyi maalitippojen tahrima ruma tummanruskeaksi maalattu lankkulattia. Päätimme että sitä emme tule hyödyntämään, vaan halusimme lattiamateriaaliksi laminaatin. Kuvassa välipohja on putsattu ja aloitettu ekovillan asentaminen.

Koska talo on rakennettu liki 100 vuotta sitten, jännitys kasvoi entisestään, kun lähdimme irroittamaan lankkuja nähdäksemme mitä muuta sieltä vielä löytyykään…

Löydökset välipohjassa olivat sanoin kuvaamattomat – pistävästä hajusta puhumattakaan. Mielenkiintoista oli ainoastaan todeta miten talon eristykset tehtiin tuohon aikaan – eristeenä oli käytetty sammalta, sahanpurua, hiekkaa ja sanomalehtiä. Se kaikki muu olikin sitten lopputulema suuresta määrästä koiranruokaa, joka oli kulkeutunut hiirien ruoansulatuskanavien kautta pieniksi papanoiksi samalle alueelle liioittelematta 3 cm:n korkuiseksi matoksi.

Eipä siinä auttanut muuta kuin pukeutua ihoa peittäviin vaatteisiin, hanskoihin, hengityssuojiin ja laseihin – ja työntää käsi sanan mukaisesti ”kyynärpäätä myöden paskaan”.  Fruar oli myös vuokrannut teollisuusimurin, joka imi tehokkaasti kaiken tuon tavaran sitä mukaa kun sitä pääsi nostamaan välipohjasta. Näytti siltä, että saimme kaiken ylimääräisen pois, eikä lattiaa tarvinnut enempää avata.

Kun välipohja oli tyhjennetty, puhdistimme välitilaa desinfiointiaineella ja tuuletimme aluetta moneen kertaan muutaman viikon ajan. Kun emme enää tunteneet yhtää hajua, pääsimme jatkamaan hommia; asensimme pohjalle tervapaperia, sen päälle sanomalehteä. Sitten täytimme avatun alueen ekovillalla, jonka ”rouhimme” ensin ”kuohkeaksi”.

img_3724
Asensimme vielä 11 mm lastulevyn alle toisen kerroksen tervapaperia, jonka jälkeen pääsimme asentamaan laminaattia.
img_3720
Kun lastulevy oli asennettu, pääsimme asentamaan laminaattia, jonka hankimme Karjaan Raudasta. Päädyimme vaaleanharmaaseen väriin, joka sointui kivasti seinän väriin, eikä pimentänyt pientä kammaria  – päin vastoin.
img_1409
Viime kesän Stuga-projektiin hankimme laminaattileikkurin, joka onkin ehdottoman tärkeä ja helppokäyttöinen työkalu näissä hommissa. Laminaatin alle asensimme Tuplex-mattoa. 

Pienen kammarin lattian laminointi onnistui vajaassa päivässä – ammattilaisilta se sujuu varmasti nopeammin. Meitä auttoi viime kesän Stuga-projekti, joka opetti muutaman laminaattiasennuksen perussäännöt, mistä ei pidä tinkiä tippaakaan:

  1. Huolehdi että laminaatin pontti ”napsahtaa” kunnolla kohdilleen
  2. Jatka aina katkaistulla palalla uusi rivi – näin kuvio syntyy kauniisti itsestään

Lopuksi asensimme uudet lattialistat paikoilleen ja homma oli paketissa! Fruar kaksikon edellistä makuuhuomeprojektia varten hankittu Makitan viimeistelynaulain oli käytössä ja vertaansa vaille lattialistojen asennuksessa. Totesimmekin, että vuosien aikana hankitut laadukkaat työkalut – porakoneet, sirkkeli, viimeistelynaulain – tekevät projekteista sujuvampia ja hauskempia, eikä näistä työkaluista luopuisi enää mistään hinnasta. Vaikka mottomme onkin että ”riittää kun meille kelpaa ja tekemisen pitää olla hauskaa”, tavoitteemme on kuitenkin tehdä niin laadukasta jälkeä kuin mahdollista.

img_3706
Rakennustarkastaja Remontti-Roopea ei kiinnostanut sisähommat, vaan keskittyi mieluummin vahtimaan naapurin kissaa ja varmistamaan että se ei mene saunan ovesta sisään.

Olimme taas lopputulokseen enemmän kuin tyytyväisiä – ja ylpeitä itsestämme! Ja tämän keikan isoin opetus oli se, ettei mitään ruokia pidä säilyttää paikassa mihin hiirillä on mahdollisuus päästä – ja nehän pääsevät kulkemaan vaikka kuinka pienestä raosta. Tämä on varmaan itsestään selvää suuremmalle osalle, mutta me opimme tämän kantapään kautta – niinkuin Fruar kaksikolle usein käy ;o)

img_3725
Loppu hyvin, kaikki hyvin! Eikun ylpeänä seuraavia – toivottavasti hajuttomia –  projekteja kohti! Skål!

 


2 thoughts on “Hiirien häätö mökiltä

Lisää kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s