
Korona-virus hieman viivästytti Fruar-kaksikon projektin aloitusta tänä keväänä. Pääsimme kuitenkin aloittamaan kesäkuussa – ohjeistuksia noudattaen.
Tällä kertaa haaveena oli valoisa eteinen. Tavoitteena oli saada siitä myös väreiltään harmoninen ja muiden tilojen kanssa saman värinen. Eteinen on pieni ja tummanruskea väri lattiassa sekä yhdessä seinässä, teki siitä entistä pienemmän tuntuisen. Ajattelimme myös että vaaleampi väri seinissä toisi pieneen eteiseen kaivattua valoisuutta.
Stugan rakennusvaiheesta meille jäi muutama laminaattipaketti ja laminaatin alle asennettava Tuplex solumuovirulla. Laminaatin väri oli juuri oikea myös eteiseen. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet, joten laskimme eteisen lattian pinta-alan tarkasti ja lähdimme hakemaan lisää samaa laminaattia sekä muita tarvikkeita.

Tekniseltä neuvonantajalta kysyimme vielä ennen aloitusta viimeiset vinkit. Tämän jälkeen teimme projektisuunnitelman: seinien maalaus, lattialaminaatin asennus ja viimeistelytyöt. Ja sitten töihin.
Seinien maalaus
Projektissa lähdimme liikkeelle tarvittavista suojaustoimenpiteistä. Sen jälkeen levitimme Otex-pohjamaalin tummalle seinälle odottamaan kuivumista ennen varsinaista maalausta.

Pohjamaalin kuivumisen aikana imuroimme ja pyyhimme muut seinät, irrotimme naulakot, jalkalistat ja kaikki muutkin irtotavarat, kittasimme epätasaisuudet ja seuraavana päivänä hioimme kitatut kohdat tasaisiksi. Sitten pääsimme maalaamaan eteisen kaikki seinät.
Laminaatin asennus

Laminaatin asennus alkakoon – Fruar-kaksikolla ensimmäinen laminaatin asennus ilman teknistä tukiryhmää – vähän jännitti!

Laminaatin asennuksesta meillä oli onneksi jo kokemusta ja tärkeimmät opit tuoreessa muistissa kammarin hiirien häätöprojektista. Isoin jännitys oli eteisen seinien suoruus kohta 100 vuotta vanhassa talossa. Ensimmäinen laminaattirivi on saatava seinään nähden suoraan, ettei mahdollinen poikkeama kumuloidu työn edetessä. Seinän ja laminaatin väliin on hyvä jättää noin 5 mm rako.

Kynnykset ja jalkalistat
Laminaatin asennus sujui nopeasti. Olimme iloisia, kun arvelimme projektin olevan pientä näperrystä vaille valmis… Noh, vähänpä tiesimme. Lattian jalkalistojen ja kynnysten viimeistelyyn kului lopulta 8 tuntia – joopa, siis yksi kokonainen työpäivä! Eniten aikaa meni kynnysten kohdalla. Ne olivat meille pienoinen haaste, mutta sinnikkäästi vaihtoehtoja pohtien saimme niistä mielestämme ihan hyvännäköiset.
Meillä on pilkuntarkat luonteet ja halusimme huolehtia viimeistelyt hyvin, vaikka projektimme ei messuille olekaan menossa – jos projektiin ryhtyy se pitää hoitaa huolellisesti loppuun saakka.



Päädyimme peittämään pienet raot liimattavalla kynnyslistalla. Nämä listat löysimme sattumalta Karjaan K-Raudasta – sävykin oli oikein sopiva.
Ja niistä jalkalistoista. Emme tiedä miten ammattimaiset remontoijat hoitavat listat jiiriin – me olemme kehittäneet oman pettämättömän konstin – me piirrämme ne paperille ja sirkkelöimme listat yksi kerrallaan ennen asennusta. Tässä kohtaa olimme jälleen iloisia siitä, että tuli hankittua Makitan sirkkeli. Sillä homma hoituu todella mallikkaasti ja monet ”suirut” saimme hienosti sillä tehtyä.

Melkein valmista
Lopuksi kiinnitimme naulakot ja rullaverhon, jonka hankimme Espoon Ikeasta. Matot ehdimme pestä odotellessamme maalin kuivumista, joten saimme hyvälle tuoksuvat puhtaat matot paikoilleen.


Remontti-Roope apuna
Tämänkin projektin aikana apunamme hääräsi myös Remontti-Roope – tyylilleen uskollisena. Hänestä oli välillä apua ja välillä ei – Remontti-Roope kuljetteli tavaroita välille meille ja välillä omaksi ilokseen, tai meitä härnätäksemme.

Mitä tästä projektista opimme?
Ainakin sellainen asia, että projekteissa kannattaa pysähtyä miettimään eri vaihtoehtoja, miten joitakin vaiheita tai viimeistelyjä voisi tehdä vaihtoehtoisilla tavoilla. Kannattaa myös uteliaana tutkia rautakaupan tarviketarjontaa. Remonttiin on myös tarjolla hyviä neuvoja. Esimerkiksi meille uusi tuttavuus oli liimattavat kynnyslistat viimeistelyyn ruuvattavien listojen sijaan.

Toinen opetus liittyy tämän projektin osalta turvallisuuteen. Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota turvalliseen työskentelyyn, kuten jalkineisiin. Remontointi vaatii ylös-alas kipuamista, sirkkelillä juoksemista ja muutakin jumppaa. Nilkan venähtämisestä selvittiin säikähdyksellä ja remontti saatiin vietyä loppuun. Tässä kohtaa tyhmyydestä sakotettiin huolella – turvakengät eivät auta, jos ne ovat kaapissa eikä jalassa!

Olipa taas hyvä mieli kun yksi projekti on saatu tehtyä. Seuraavaksi katseet on käännetty huussin eteen, mihin haluamme tasaisemman kulkureitin… mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Hienoa työtä rouvat. Olette jo kohta ammattilaisia.
TykkääTykkää