Huoleton ja nopea kattoremontti vanhaan taloon

Kun vuonna 1821 rakennetun entisen syytinkimökin katto alkoi vuotaa, iski aikamoinen paniikki. Mökki on toiminut vuodesta 1999 vapaa-ajan mökkinämme. Se on hirsirakenteinen ja seisoo edelleen ryhdikkäänä joka kulmasta katsottuna. Yllättäen kevättalvella 2022 huomasimme kammarin katossa märän läikän! Hitaampikin ymmärtää mistä on kysymys. Kattoremontti on väistämättä edessä, eikä aikaa ole hukattavaksi. Toki katollakin oli jo ikää ja tätä jotenkin osasi odottaa – ja pelätäkin.

Luotettava kattoremontin tekijä haussa
Fruar kaksikko raapi hetken päitään. Nopean ikioman teknisen neuvonantajan konsultoinnin jälkeen aloitimme armottoman skannauksen netissä. Mistä löytyisi paras vaihtoehto kattoremontin tekijäksi nopeasti ja luotettavasti? Toimijoiden skaala oli aikamoinen; Oli pienempää ja suurempaa toimijaa sekä asennuksella että ilman. Meille asennuksen sisällyttäminen projektiin oli yksi tärkeimmistä kriteereistä. Toimijoita skannatessa oli vaikea löytää eroja niiden välillä, koska kaikki lupasivat vain parasta. Eli piti jokaisen yrityksen kohdalla pureutua syvemmin tuotteisiin, tapaan toimia, sekä lukea kokemuksista aiemmin kattoremontin teettäneiltä asiakkailta. Lopulta kolme toimijaa pääsi loppusuoralle. Näistä kolmesta Ruukin sivut tuntuivat lopulta antavan parhaiten uskottavaa tietoa ja sieltä saimme myös nopeasti alustavan hinta-arvion tulevan kattorempan kustannuksista hintalaskurilla. Fruar kaksikolle tuli luottavainen fiilis ja tekninen neuvonantajakin oli kaksikon kanssa samaa mieltä – näin päätimme lähteä tarkemmin selvittämään Ruukin kattovalikoimaa.

Kattomallistossa oli valinnanvaraa
Koska kyseessä oli yli 100 vuotta vanha talo, emme halunneet muuttaa katon profiilia, joten päädyimme tumman harmaaseen Ruukki Classic® Silence profiiliin. Sitä kehuttiin markkinoiden ykköseksi, sillä on VTT:n vesitiiveyssertifikaatti ja kattomateriaalille luvattiin 50 vuoden takuu. Tämä malli on nimensä mukaisesti hiljainen ja vaimentaa ääniä tehokkaasti. Tosin, mikä sen mukavampaa kuin kuunnella kesäisen sateen ropinaa katolla. Meitä kuitenkin kiinnosti kuulla lisää tästä hiljaisesta versiosta. Samalla valitsimme valmiiksi yhteensopivat sadevesijärjestelmät ja kattoturvatuotteet. Ei tarvinnut enää raapia päätä kenenkään – Ruukin kattopaketti sisälsi haluttaessa kaiken. Täytimme Ruukin sivustolla yhteydenottopyynnön. Nyt jäimme odottamaan yhteydenottoa.
Saumaton tiimityö näkyi ja tuntui hyvältä asiakkaalle
Ei siihen montaa hetkeä kulunut, kun Ruukin myynnistä Kattomestari oli yhteydessä puhelimitse ja vuodatimme hänelle huolemme. Kattomestarin kanssa mietimme myös mikä olisi paras aika projetin toteutukselle. Meillä oli nyt kiire saada uusi katto. Kaiken kukkuraksi olimme jo sopineet lomareissusta, jota emme saaneet peruttua. Mutta tämä ei Kattomestarin mukaan ollut mikään ongelma; Ruukin Projektipäällikkö pystyi tekemään maksuttoman arviokäynnin tontilla, eikä meitä tarvittu siihen hommaan ollenkaan. Sen verran osasimme kertoa puhelimitse, että nykyisen peltikaton alla on vanhat päreet, jotka voi jättää sinne.
Muutaman päivän kuluttua Kattomestarin yhteydenotosta oman kohteemme Projektipäällikkö Juhani Härkönen otti yhteyttä ja ilmoitti suunnitelmastaan vierailla tontillamme, jotta saisimme tarkemman tarjouksen ja alustavan projektisuunnitelman. Hienoa, homma eteni nopeaan tahtiin! Enää jännitti hinta…
Muutaman päivän päästä arviokäynnistä saimme Kattomestarilta kiinteähintaisen tarjouksen hintatakuulla. Tarjous oli hyvin yksityiskohtainen ja ymmärrettävä. Se oli helppo arvioida ja hetken pohdittuamme vastasimme hyväksyvästi sähköpostiin. Eihän kattoremontti koskaan ole halpa – eikä Ruukki toimijoista halvin – mutta vaakakupissa painoivat kuitenkin pitkä kokemus, erittäin laadukkaat ja kestävät suomalaiset tuotteet, asennuspalvelu sekä ammattimainen tapa toimia asiakkaan suuntaan.
Remonttiviikko järjestyi nopeasti ja aikataulussa
Sovitun remonttiviikon lähestyessä Juhani soitti ja kertoi, että kattomateriaalit ja turvatelineet toimitetaan pihaan ennen asennustiimin saapumista, jotta homma pääsee käyntiin turvallisesti ja heti kun mahdollista. Sovimme että talon eteen parkkipaikalle voi jättää huoletta kuorman.

Kävimme vielä ennen matkaa toteamassa että tavarat olivat siellä missä sovittiin. Tässä kohtaa näimme Projektipäällö Juhani Härkösen henkilökohtaisesti ensimmäsitä kertaa. Rehti ja reipas kaveri. Hän itse saapui tontille huolehtimaan rakennus- ja turvatelineiden asennuksesta talon ympärille ja katolle. Turvallisuudesta ei Ruukilla lipsuta. Nyt alkoi olla sellainen tunne, että homma pääsee alkamaan toden teolla. Tässä kohtaa täytyy myös todeta, että Juhani piti esimerkillisesti huolta, että saimme tietoa kaiken aikaa projektin etenemisestä aina lopputarkistukseen saakka.

Katon asennusvaihe alkoi meidän ollessa vielä reissussa. Olimme kertoneet Juhanille mistä löytyy avain ja miten mökin kaivovesi-systeemi toimii. Matkan aikana saimme kuulla projektin alkaneen vanhan katon purulla – ja sitten tulikin yllätys. Näistä tulee yleensä niitä riitoja ja väärinkäsityksiä. Ruukin ammattiasentajat totesivat nopeasti poistettuaan vanhan peltikaton, että vanha pärekatto tulee poistaa alta ja osa tukiruoteistakin on uusittava koska osoittaivat lahoiksi. Juhani oli samaa mieltä ja hän nopeasti laski arvion mitä ylimääräinen työvaihe tulee maksamaan. Hyvin perusteltu ja laskettu arvio oli järkevä ja sovimme pärekaton purettavaksi alta pois. Lisäksi sovimme uusien puurakenteiden maalaustöistä kun asentajat ovat katolla ja turvatelineet paikallaan. Ei yhtään olisi huvittanut remontin jälkeen nousta korkeuksiin maalaushommiin. Olimme tosi tyytyväisiä, että Juhani otti yhteyttä meihin – saimme itse vaikuttaa työn kulkuun ja lisäkustannuskaan ei tullut yllätyksenä.

Kävimme asennusviikon loppupuolella pyörähtämässä mökillä ja kauhistuimme miten iso sotku vanhan pärekaton purkamisesta tulikaan. Voitte vain kuvitella miten 100 v vanhat päreet voivat mennä sanonnan mukaisesti ”tuhannen p…. päreiksi”. Ja niitä päreitä oli kauttaaltaan ympäri taloa. Emme halunneet edes ajatella tässä vaiheessa vielä siivousta, koska nyt pääsimme jo näkemään miltä uusi kate alkoi näyttämään. Ruukin asennusporukka oli viimeisen päälle ahkeria ammattilaisia ja katto asennettiin päreiden purusta huolimatta muutamassa päivässä. Eikä kenelläkään palaneet päreet ;o)

Loppusiivous yllätti positiivisesti
Kun Juhani soitti ja kertoi että remontti on valmis, ryntäsimme tietysti heti katsomaan. Olimme yllättyneitä miten hyvin kaikki puretut päreet, laudat, vanhat pellit, ruuvit ja roskat oli siivottu ja viety pois. Jäljellä oli vain hiton hieno uusi katto!


Hieno turvallisuutta lisäävä yksityiskohta!
Tarkastus, luovutus ja talon rekiströinti
Juhanin kanssa sovimme tapaamisen lopputarkastukselle muutaman päivän päähän kattoprojektin valmistumisen jälkeen. Kävimme projektin suunnitelman ja työvaiheet läpi ja kiersimme talon. Hienosti oli kaikki sovitut työt tehty täsmälleen kuten sovittiin. Hinta-arviokin piti prikulleen paikkansa myös sovittujen lisätöiden osalta. Pizzat tilattiin kaikille sen kunniaksi ;o)

Juhani muistutti uuden katon rekisteröinnistä ja näin teimme vielä Ruukin verkkosivuilla uuden katon rekisteröinnin. Rekisteröimällä katon saimme kiinteistökohtaisen takuutodistuksen, jolla voimme varmistaa katon aitouden. Vaikka näköpiirissä ei ole mökin myynti, takuutodistus varmistaa kiinteistön arvon säilymisen, koska toimiva katto on kosteudenhallinnan perusedellytys.
Saimme Juhanilta myös hyvän vinkin: Kun kattoremontti on valmis, kannattaa ottaa yhteyttä omaan vakuutusyhtiöön ja selvittää miten parannus vaikuttaa vakuutusmaksuun. Tässä meidän tapauksessa asia on vielä tätä kirjoitettaessa selvityksen alla vakuutusyhtiön kanssa, sillä näin vanhan talon kyseessä ollessa asia ei ole kovin yksiselitteinen. Ainakin remontti nostaa talon arvoa, jos ei muuta.
Nyt voidaan taas nukkua yöt rauhassa
Huolettomuutta Ruukilta luvattiin ja sitä saatiin. Kaiken lopuksi muutaman viikon päästä kattoremontin valmistumisesta, posti toimitti kotiin kaksi säädettävää Unikulman tyynyä paketissa, josta löytyi myös Ruukin katon huolto-ohjeet ja kiva mutkaton kiitoskirje Ruukin Kattomestarilta.

Fruar kaksikolla on ollut tapana osallistua itse remontteihin, mutta tällä kertaa jätimme projektin kokonaan ammattilaisten hoidettavaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei Fruar tällekin projektille nostanut maljan. Tai ehkä kolme!
Kiitos Ruukki, kattomestari, projektipäällikkö Juhani Härkönen – ja koko Ruukin asennusporukka.
Skål!
PS!
Siitä VIP loungesta josta olemme kertoneet ja jonka tuunaus on jo pariin kertaan alkanut… Sitä jatketaan kyllä, mutta koko ajatuskin piti keskeyttää tämän kattoremontin tieltä. Näky rappusista toiseen kerrokseen oli aika lohduton siinä vaiheessa kun päreitä purettiin.. Toivotaan, että päästään sen kimppuun vielä jossain vaiheessa!
