Säätilojen mukaan vaihdellaan tuunauskohteita, nyt vuorossa tupakeittiön tuunausta. Skumppalasillista nauttiessamme totesimme, että tupakeittiö tarvitsee päivitystä. Haaveilimme, että maalataan ja jos vaikka saisi yhdelle seinälle mukavan tapetin. Kumpikaan meistä ei ole tapetoinut aiemmin, joten otimme haasteen vastaan – We can do it!
Maalasimme tupakeittiön seinät harmaalla tapetin sävyn mukaan. Tässä seinä, johon halusimme tapetin. Aiemmin valkoiseksi tuunatulle kaapille tarvittiin sopiva tausta.”Miten niin levitä liisteriä 1.5 tapetin leveydeltä?” No, ohjeen merkitys selvisi ensimmäisen vuodan kiinnityksen jälkeen. Eli ohjeita kannattaa tankata ja noudattaa, vaikka tuntuisi ettei niissä ole mitään järkeä.TvåFruar on tyytyväinen lopputulokseen. Tapetointia ei kannata pelätä, ainakin tämän tapetin kuvio antoi mahdollisuuden pysyä linjassa. Samalla uusimme sisustustekstiilejä.