Mökin eteisen remontti

Korona-virus hieman viivästytti Fruar-kaksikon projektin aloitusta tänä keväänä. Pääsimme kuitenkin aloittamaan kesäkuussa – ohjeistuksia noudattaen.

Tällä kertaa haaveena oli valoisa eteinen. Tavoitteena oli saada siitä myös väreiltään harmoninen ja muiden tilojen kanssa saman värinen. Eteinen on pieni ja tummanruskea väri lattiassa sekä yhdessä seinässä, teki siitä entistä pienemmän tuntuisen. Ajattelimme myös että vaaleampi väri seinissä toisi pieneen eteiseen kaivattua valoisuutta.

Stugan rakennusvaiheesta meille jäi muutama laminaattipaketti ja laminaatin alle asennettava Tuplex solumuovirulla. Laminaatin väri oli juuri oikea myös eteiseen. Nämä eivät kuitenkaan riittäneet, joten laskimme eteisen lattian pinta-alan tarkasti ja lähdimme hakemaan lisää samaa laminaattia sekä muita tarvikkeita.

Karjaan K-Raudasta haimme lisää lattialaminaattia ja Karjaan RTV:ltä löysimme laminaatin sävyiset jalkalistat.

Tekniseltä neuvonantajalta kysyimme vielä ennen aloitusta viimeiset vinkit. Tämän jälkeen teimme projektisuunnitelman: seinien maalaus, lattialaminaatin asennus ja viimeistelytyöt. Ja sitten töihin.

Seinien maalaus

Projektissa lähdimme liikkeelle tarvittavista suojaustoimenpiteistä. Sen jälkeen levitimme Otex-pohjamaalin tummalle seinälle odottamaan kuivumista ennen varsinaista maalausta.

Otex on valkoinen ja ”tahmainen” maali, johon päälle maalaus tarttuu paremmin. Tämä oli tärkeää, koska maalattava seinä oli kiiltävä ja liukaspintainen.

Pohjamaalin kuivumisen aikana imuroimme ja pyyhimme muut seinät, irrotimme naulakot, jalkalistat ja kaikki muutkin irtotavarat, kittasimme epätasaisuudet ja seuraavana päivänä hioimme kitatut kohdat tasaisiksi. Sitten pääsimme maalaamaan eteisen kaikki seinät.

Laminaatin asennus

Puhdistimme lalttian ja irrotimme vanhat jalkalistat.

Laminaatin asennus alkakoon – Fruar-kaksikolla ensimmäinen laminaatin asennus ilman teknistä tukiryhmää – vähän jännitti!

Nykyajan laminaatit ovat onneksi helposti asennettavia. Tarvitset vain mitan, kynän ja laminaattileikkurin.

Laminaatin asennuksesta meillä oli onneksi jo kokemusta ja tärkeimmät opit tuoreessa muistissa kammarin hiirien häätöprojektista.  Isoin jännitys oli eteisen seinien suoruus kohta 100 vuotta vanhassa talossa. Ensimmäinen laminaattirivi on saatava seinään nähden suoraan, ettei mahdollinen poikkeama kumuloidu työn edetessä. Seinän ja laminaatin väliin on hyvä jättää noin 5 mm rako.

Asennuksessa aloitetaan uusi rivi aina edellisen lankun ylijääneellä palalla. Näin varmistamme, ettei saumat tule aina samaan kohtaan.

Kynnykset ja jalkalistat

Laminaatin asennus sujui nopeasti. Olimme iloisia, kun arvelimme projektin olevan pientä näperrystä vaille valmis… Noh, vähänpä tiesimme. Lattian jalkalistojen ja kynnysten viimeistelyyn kului lopulta 8 tuntia – joopa, siis yksi kokonainen työpäivä! Eniten aikaa meni kynnysten kohdalla. Ne olivat meille pienoinen haaste, mutta sinnikkäästi vaihtoehtoja pohtien saimme niistä mielestämme ihan hyvännäköiset.

Meillä on pilkuntarkat luonteet ja halusimme huolehtia viimeistelyt hyvin, vaikka projektimme ei messuille olekaan menossa – jos projektiin ryhtyy se pitää hoitaa huolellisesti loppuun saakka.

Päädyimme peittämään pienet raot liimattavalla kynnyslistalla. Nämä listat löysimme sattumalta Karjaan K-Raudasta – sävykin oli oikein sopiva.

Ja niistä jalkalistoista. Emme tiedä miten ammattimaiset remontoijat hoitavat listat jiiriin – me olemme kehittäneet oman pettämättömän konstin – me piirrämme ne paperille ja sirkkelöimme listat yksi kerrallaan ennen asennusta. Tässä kohtaa olimme jälleen iloisia siitä, että tuli hankittua Makitan sirkkeli. Sillä homma hoituu todella mallikkaasti ja monet ”suirut” saimme hienosti sillä tehtyä.

Jiirit onnistuvat hyvällä suunnittelulla ja naisten ”blondi-logiikalla”.

Melkein valmista

Lopuksi kiinnitimme naulakot ja rullaverhon, jonka hankimme Espoon Ikeasta. Matot ehdimme pestä odotellessamme maalin kuivumista, joten saimme hyvälle tuoksuvat puhtaat matot paikoilleen.

Karjaan Jysk’istä aiemmin ostettua naulakkoa tuunattiin asentamalla siihen poikkipuu henkareita varten. Kätevää!
Eteisen vanha ikkuna siistittiin ja pestiin sekä asennettiin uusi rullaverho.

Remontti-Roope apuna

Tämänkin projektin aikana apunamme hääräsi myös Remontti-Roope – tyylilleen uskollisena. Hänestä oli välillä apua ja välillä ei – Remontti-Roope kuljetteli tavaroita välille meille ja välillä omaksi ilokseen, tai meitä härnätäksemme.

Remontti-Roope siivouspuuhissa.
Mitä tästä projektista opimme?

Ainakin sellainen asia, että projekteissa kannattaa pysähtyä miettimään eri vaihtoehtoja, miten joitakin vaiheita tai viimeistelyjä voisi tehdä vaihtoehtoisilla tavoilla. Kannattaa myös uteliaana tutkia rautakaupan tarviketarjontaa. Remonttiin on myös tarjolla hyviä neuvoja.  Esimerkiksi meille uusi tuttavuus oli liimattavat kynnyslistat viimeistelyyn ruuvattavien listojen sijaan.

Liimattavat kynnyslistat sahattiin meille valmiiksi mittojen mukaan jo Karjaan K-Raudassa. Hyvää palvelua, kiitos!

Toinen opetus liittyy tämän projektin osalta turvallisuuteen. Kannattaa kiinnittää erityistä huomiota turvalliseen työskentelyyn, kuten jalkineisiin.  Remontointi vaatii ylös-alas kipuamista, sirkkelillä juoksemista ja muutakin jumppaa.  Nilkan venähtämisestä selvittiin säikähdyksellä ja remontti saatiin vietyä loppuun.  Tässä kohtaa tyhmyydestä sakotettiin huolella – turvakengät eivät auta, jos ne ovat kaapissa eikä jalassa!

Crocs’it eivät ole hyviä työjalkineita! Onneksi Fruar-kaksikosta löytyy myös terveydenhuoltoalan osaamista.

Olipa taas hyvä mieli kun yksi projekti on saatu tehtyä. Seuraavaksi katseet on käännetty huussin eteen, mihin haluamme tasaisemman kulkureitin… mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Haaveista tuli taas totta. Kannattaa aina mennä haaveita kohti. Skål!

Fruar avasi vuoden 2019 makuuhuoneen remontilla

Aloituskuva
Tulipahan mukava ja viihtyisä makuuhuone!

Fruarna eivät millään malttaneet odottaa kesää ja kesätalon projekteja. Pitkään oli ollut listoillamme uudistaa Nurmijärven maalaiskunnan kaupunkiasunnolla makuuhuonetta, josta tulikin sitten vuoden ensimmäinen remonttikohde.

1_Rasmus
Kiitokset Nurmijärven Värisilmän Rasmukselle

Eräänä tammikuisena lauantai-aamuna Fruar-kaksikko lähti tarkoin harkitun ostoslistan kanssa liikkelle. Piti ostaa tapetointivälineet, maalit ja muuta tilpehööriä. Kärsivällisesti Nurmijärven Värisilmän Rasmus neuvoi rouvia, jotka tehokkaana sinkoilivat hyllyjen välistä toiseen  – oli kiire päästä remontin alkuun.

2_Tapetin irroitus
Vuosikymmeniin mahtuu monenmoista tapettikerrosta

3_Tapetin irroitus2
Poistettavaa riitti – kärsivällisyyttä!

Olemme kuulleet, että vanha tapetti tulee irroittaa liottamalla. Tapetin irrotusta emme ole aiemmin tehneet, ainoastaan tapetoineet maalatulle seinälle. Meillä hommaan valikoituivat pihviveitset. Jokainen taaplaa tyylillään – pääasiahan on se että lopputulos on onnistunut.

4_Pohjan tasoitus ja kittaus
Tapetin poiston jälkeen seinän huolellinen kittaus, hionta ja puhdistus on tärkeää

Vanhojen tapettien poiston jälkeen rouvat olivat innosta pinkeänä laittamassa jo uutta tapettia seinälle.  Tekninen Neuvonantaja tuli muistuttamaan, että hyvä lopputulos vaatii puhtaan ja tasaisen seinän. Niinpä Fruar kiltisti kittasi saumat ja kolot. Siihen päälle hionta kunnes seinä tuntui kauttaaltaan tasaiselta. Jälkeenpäin oli helppo olla tästä samaa mieltä.

5_Liisteröinti
Liisteritela ja kaukalo helpottavat liisterin levitystä seinälle

Tätä projektia ennen emme olleet kiinnittäneet huomiota, että liisterin levitykseen on olemassa oma erityinen liisteritela. Siinä on pidempi karva ja liisteri pysyy telassa hyvin ja levittyy seinälle helposti. Liisteriä ei kannata tapetoinnissa säästellä ja se tulee aina levittää tasaisesti puolikkaan vuodan verran eteenpäin.

Makuuhuoneen tapetti valittiin yhdessä sisustussuunnittelija Tiia Turkin kanssa Värisilmä Showroom Petikossa. Kuviotapetti oli tietoinen valinta, koska halusimme opetella miten kuviot kohdistetaan.

6_Vasen seinä tapetoitu
Kuviotapetin kohdennusta mietittiin huolellisesti

Tapetin kiinnityksessä kohdistimme ensin kuvion ja sitten leikkasimme ylimääräisen tapetin joko ylhäältä tai alhaalta pois. Siitä syystä tapettia kuluikin yllättävän paljon. Tapetoinnin valmistuttua jäimme pohtimaan miksi tapetin kääntöpuolella oli pieniä saksen kuvia …? Vinkki kaikille tapettihommiin ryhtyville: Kannattaa kurkistaa kuviotapetin toiselle puolelle – saattaisi olla kuvioiden kohdentaminen helpompaa ja tapettiakin ehkä kuluisi vähemmän…

8_Päätyseinän koolingit
Tekninen Neuvonantaja huolehti päätyseinän koolauksesta

Päätyseinään halusimme mäntypanelin, jossa samaa harmaansävyä kuin tapetissa.  Homma lähti liikkeelle koolauslautojen kiinnityksellä seinään. Koolauslautojen ja alimmäisen panelin alle jätimme noin 5 – 8 mm liikkumavaran, joka jää lattialistan taakse piiloon.

9_Paneelin asennus aloitus
Päätyseinän panelointi aloitettiin alhaalta ylöspäin

10_Paneelin ponttaus
Panelit kannattaa pontata huolellisesti ettei jää rakoja

12_Naulapyssyllä kätevästi
Viimeistelynaulaimella paneleiden kiinnitys kävi todella nopeasti

13_Viimeinen lauta haaste
Viimeinen paneli jouduttiin halkaisemaan sirkkelilllä

14_Viimeistely ja muurin maalaus
Muurin maalasimme tapettiin sävytetyllä muurimaalilla

Kulma-, katto- ja lattialistat antavat viimestellyn ja tasokkaan lopputuloksen. Viimeistelytyö on mukavin vaihe  – kuin piste iin päälle.

 

15_Ikkunalistat paikoilleen
Ikkunalistat jiirissä tuo ryhdikkyyttä kokonaisilmeeseen

16_Verhot ja vetonupit
Pehmeyttä verhoilla ja kaappeihin uudet vetimet Ikeasta

Fruar-kaksikon mieluisin vaihe on sisustus, jota pohditaan rauhassa – sen kanssa ei pidä hosua. Tämän olemme oppineet oikeilta sisustusalan ammattilaisilta.

17_Rakennustarkastajan uni
Remontin uuvuttama Rakennustarkastaja Remontti-Roopekin viihtyy uudessa makuuhuoneessa

18_Skål hyvä me
Tämä projekti saatettu nyt kunnialla loppuun. Skål!

 

 

Fruar lähti virittelemään ensi kesän projekteja

ensikukat
Kevättä pukkaa! Fruar on ihan yhtä innoissaan kevään tulosta kuin pihapiirissä lumen keskeltä kohti aurinkoa kurkoittavat lumikellot

Pääsiäinen on tänä vuonna ollut luminen, mutta onneksi ihanan aurinkoinen. Fruar lähti kesätalolle – jota myös projektikohteeksi kutsutaan – katselemaan mitä kaikkea voisi tänä kesänä puuhastella. Vaikka meillä oli tarkoitus vain nauttia lomapäivistä, intouduimme  kuitenkin tuunaamaan Ikeasta aikoinaan hankittuja keittiön kaappeja – meille kun sattui pari kesää sitten pieni mittavirhe keittiösuunnittelussa. VIP Champagne loungeen kaapeista saataisiin toimivat tasot ja kivasti  säilytystilaa. Karjaan keskustan Latvalasta hettiin sopivan pienet jalat kiinnitettäväksi kahteen kaappiin, jotka tulevat lattiaa vasten.

tekninen_neuvonantaja
Saranoiden asennus ei kuulu Fruarin ydinosaamiseen – tekninen neuvonantaja tulkitsi meille saranoiden kiinnitysohjeita, koska meidän mielestä ohjeissa oli virheitä.

pienet_jalat_kaapin_pohjaan
Pienet jalat oli helppo kiinnittää laatikoiden pohjaan.

valmiit_uudet_laatikot
Pientä säätöä ja asettelua päällekkäin, kiinnitys ruuvilla – voilá…meillä on skumppa-loungessa ensimmäiset säilytys-mööbelit!

Olipa mukavaa kun kaapeille löytyi käyttöä. Aina ei tarvitse mennä käsikirjoituksen mukaan, ja harvoin meillä meneekään.

Näihin kupliviin ja keväisen odottaviin tunnelmiin on kiva jäädä fiilistelemään tulevan kevään ja kesän tekemisiä.

Skål keväälle!

ps. Siitä VIP Champagne loungesta sen verran, että tulevana kesänä olisi tarkoitus saada sekin astetta valmiimmaksi. Tosin taitaa yhden ulkovarastorakennuksen rakentaminen mennä vielä sen edelle…

Skumppaa

 

 

Nyt päästiin rakentamaan VIP Champagne Loungea

Voi kyllä tätä päivää on odotettu, että päästään aloittamaan VIP Champagne Loungen rakentaminen. Se tapahtui tänä viikkonloppuna. Tila saatiin siivottua ja loputkin roskat lakaistua.

VIP_champagne_lounge_on_siivottu
VIP Champagne Lounge ennen siivousvaihetta

Heti tässä alkuun täytyy tunnustaa, että Teknisen Neuvonantajan Penan apu on ollut todella kullan arvoista. Vaikka Fruar on paljon tehnytkin, niin nyt mentiin reippaasti mukavuusalueen ulkopuolelle. Mutta Fruar-filosofia on, että into ja yritteliäisyys korvaa ainakin osan osaamattomuudesta. Pienen perehdytyksen jälkeen Fruar löysi oman roolinsa projektissa ja huomasimme myös, että joskus kolme käsiparia oli parempi kuin kaksi.

Ihan ensimmäisenä haettiin rimoja Karjaan Puupörssistä ja alkuskatekangasta  Karjaan Rautiaista. Talon peltikaton alla on ikivanhat puiset aluslaudat.  Ja näin maallikon silmin ne näyttivät ihan päreitä. Päätettiin kiinnittää ensin rimojen avulla aluskatekangas. Katon vanhoista laudoista rapisee pientä purua ja se aluskangas estää sen. Jätettiin sen verran löysälle, että että ilma pääsee kulkemaan myös katon ja kankaan välissä. Sen jälkeen on tarkoitus jättää vielä vajaa 10 cm ”ilmatila” ennenkuin aloitetaan panelointi.

Vanha_talo_vaatii_suunnittelua
Mittaamista riitti vähän joka kohdasta, ennenkuin päästiin alkamaan.

Vielä emme ole varmoja millä tavalla tulemme paneloimaan katon. Vaikka mökki on ollut olemassa liki 100 vuotta ja on pääsääntöisesti suorarunkoinen, näyttää siltä, että yläkerrassa on joka hirren väli eri mitoituksella. Käsityötä tulee olemaan tosi paljon. Mutta sehän sopii meille.

Monta_käsiparia_tarvittiin
Rimojen avulla saatiin aluskate kiinnitettyä suhteellisen helposti.

Saatiin tänä viikkonloppuna noin puolet aluskatteesta kiinnitettyä. Malttamattomana odotamme milloin ehditään jatkamaan VIP Champagne Loungen tuunaamista. Fruar uskoo ja toivoo, että pian päästään ja nauttimaan tilasta….  Sitä vastoin Tekninen Neuvontajamme arveli että projektia riittää vielä pitkään. Näin myös arveli eräs blogimme seuraajista.

Ensimmäinen-aluskatteen_kiinnistys_tehty
Aluskate saatiin rimoilla hyvin kiinnitettyä.

Onneksi Fruar osaa ottaa myös rennosti. Kun kaksi linjaa oltiin saatu kiinnitettyä, oli aika tehdä hyvää ruokaa Kesäkeittiössä – tällä kertaa vihanneksia ja kanaa. Edellisellä kerralla savustimme siikoja.  Ja tietenkin ruoanlaiton lomassa – ja silloin tällöin muutoinkin – muistetaan nauttia lasillinen skumppaa.

Kanawog_kesäkeittiössä
Tuntui että olimme ansainneet tämän vaiheen jälkeen hyvää ruokaa ja juomaa. 

Seuraavia viikonloppuja odotellessa.. Skål!

 

Fruar toivottaa hyvää Pääsiäistä!

Fruar kävi mökillä tekemässä luetteloa tulevan kevään ja kesän remontti- ja tuunauskohteista. Niitä onkin ilahduttavan paljon. Heti Pääsiäisenä päästään kasaamaan uutta kesäkeittiötä ja tyhjentämään yläkerran välitilaa. Haaveena on tuunata siitä Champagne Lounge. Sitten tietysti jokavuotinen ulkokalusteiden ja terassin huoltokäsittely ja terassin laajennus. Listalla on myös mökin kivijalan maalausjälkien putsaus, ulkorappusen maalaus, uuden ulkovessan rakentamien… Joku voisi tätä sanoa työmaaksi, mutta meille tämä on mukavaa puuhastelua ja omien tavoitteiden toteuttamista.

Palataan asiaan. Tässä kohtaa toivotamme kaikille oikein hyvää Pääsiäistä.

Nautitaan mökeistämme!

Skål!

FullSizeRender (1)