Fruar Rakenna- ja Sisusta -messuilla Turussa

Olipa mukava reissu. Hurja määrä uusia ideoita taas mielessä. Tuon tuostakin lähti visiot ihan lapasesta. Se ei ole tosin mitään uutta. Onneksi näytteilleasettajat olivat kärsivällisiä ja vastailivat kysymyksiin, vaikka välillä oli vaikea kuvailla mitä kaikkea Fruar halusi toteuttaa. Kyllä messuilla käynti kannattaa koska siellä oikeat ammattilaiset osaavat antaa hyviä neuvoja – ja toisaalta myös osaavat pudottaa maan pinnalle joidenkin visioiden osalta. Hyvä niin.

Ja voi sitä riemua kun tapasimme Markun ja Maaritin Kesäkeittiö osastolla. Yksi tulevan kevään projekteista oli hankkia mökille monitoiminen kesäkeittiö. Löysimme täsmälleen sellaisen: Itsenäinen, liikuteltava, kaikkeen ruoanlaittoon kykenevä. Erityisesti liikuteltavuus oli meidän tapauksessa tärkeä. Ei aina voi tietää missä kohtaa pihapiiriä haluaa kokata. Markku esitteli miten monitoiminen tuo laitos todellisuudessa oli, eikä tullut mitään sellaista kesäruokaa mieleen, mikä ei onnistuisi, nokipannukahveja tai keittoruokia unohtamatta. Emme jääneet kaipaamaan mitään. Yksi monista ensi kesän projekteista tuli valmiiksi kuin itsestään. Mahtavaa!

Kesäkeittiö toimitetaan Pääsiäisenä suoraan mökille. Muihin löytöihin Fruar palaa myöhemmin.

Jos ei messuille ehdi ja tämäntyyppinen ratkaisu kiinnostaa, niin käykääpä vilkaisemassa erilaisia versiota SK-Metalli Oy:n sivuilta.

Messut Turussa ovat vielä tänään auki – Fruar suosittelee.

Tämä hankinta on kyllä skumpan paikka. Skål!

img_0914

Nopeutta ruuanvalmistukseen mökillä

IMG_1064.JPGKuinkas ollakkaan huoltovastuu perheen hyvinvoinnista on rouvilla. Hyvää ruokaa on kiva laittaa ja nauttia mökilläkin. Remppailun ja tuunauksen lomassa on pysähdyttävä hyvän ruuan valmisteluun ja lasilliselle skumppaa. Mökillä tuli lieden uusiminen ajankohtaiseksi ja löysimme kätevän kahden levyn induktio-lieden. On nopea ja antoi mahdollisuuden meille testata kattiloiden soveltuvuus. Kätevin tapa oli testata se magneetilla, joka löytyi jääkaapin ovesta. Hyvin tarttui magneetti – emme päässeet kattilakauppaan…